Tämä on harrastus, perhe on aina etusijalla!

Eilen huolesta itkiessäni ajattelin ”miksi lähdin tähän taas”. Aina elämässä tietenkin sattuu ja tapahtuu, mutta näillä stressiavoilla se ei koskaan tiedä hyvää ainakaan omalle psyykkeelleni. Nyt on kyse Mossista. Meillä kävi viikko sitten koirapuistossa pieni äksidentti, kun hieman isompi koira innostui meidän pikkuherrasta niin, että kerran ajoi hänet kumoon. Ajattelin vielä siinä vaiheessa kaiken olevan hyvin, koska rehellisesti sanottuna jopa chihu saa Mossin kyljelleen halutessaan. No siinä sanoin vain tälle omistajalle, että he taitavat olla liian isoja kavereita meille ja jatkoimmekin kaksin pallon heittoa. Päästyämme kotiin sain slaakin, kun pojalla oli toinen silmä muurautunut kiinni ja aivan verenpunainen. Soitin eläinlääkärille, jolla olemme käynneet rokotuksessa sekä ystävälleni, joka on eläinlääkärikeskuksessa töissä. Kummatkin oli sitä mieltä, että seurataan yö, koska poika söi normaalisti sekä leikki eikä näyttänyt yhtään kivun oireita.

 

Tilanne rauhoittui heti seuraavana päivänä ja saimmekin pojan kuntoon ennenkuin eilen aamusta silmä alkoi taas lerpsuttaa. Joni laittoi minulle asiasta viestiä, kun olin salilla ja sainkin kauhean ahdistuskohtauksen soitin/laitoin viestiä valehtelematta jokasen sarjan välissä. Herra pikkasen hermostui asiaan, koska asialle ei voi tehdä mitään ennen tämän päivän lääkärikäyntiä.

Nyt olemme käyneet lääkärissä ja tilanne on seuraavanlainen. Silmä on täysin terve! Saimme kaikenlaisia voiteita ja tippoja/huuhteita. Moss on kova poika sukeltamaan lumihankeen, joten asia varmasti johtuu siitä. Hah! Me olimme kummatkin niin jännittyneinä lääkärissä, naamat punasina odotimme mikä tulos. EI EDELLEENKÄÄN MIKÄÄN 😀 Voi vitsi kyllä varmaan valahti 2kg kropasta nesteitä housuun kun tuomio oli tämä. Käymme joka vaivasta lääkärissä makso mitä makso, koska hermo ei kestä epätietoisuutta <3 Maailman rakkain 6kk Moss on terve!

Eilen tuli sanottua aika rumastikkin yhdelle ystävälleni puhuessamme kisadieteistä, että minulla asiat menee nyt niin eri järjestykseen etten jaksa edes miettiä mitään kisadiettiä. Se tulee omalla painolla jos tulee, mutta perhe on AINA NRO 1! Eilen ei voinnut vähempää kiinnostaa koko fitness touhu, koska kaikki ajatukset olivat vain pikkuisen hyvinvoinnissa. Minulla tuli aamutreenissä niin turha olo ”miksi olen täällä kun minua tarvitaan kotona”. Joo oli vähän liioiteltu fiilis sillähetkellä, koska Joni on maailman paras huolehtimaan Mossista. <3 Olisin vain ollut se ärsyttävä hössöttävä mamma, joka saa kummatkin perheen pojat ärsyyntymään höösäämisellä.

Nyt kaikki hyvin ja voi keskittyä taas muuhunkin!