Pyydätkö mieheltä apua?

Elämää ei ole annettu meille suorittamista varten, helppo se on sanoa mutta toteuttaminen onkin aivan oma lukunsa. Monesti ihmiset (myös minä), jotka ovat tottuneet suorittamaan asioita oli niitä sitten kuinka paljon tahansa kasaantunut, on kaikki asiat tehtävä itse. On pystyttävä pitämään langat omissa käsissä, koska muuten tulee olo heikkoudesta. Kun olet päättänyt jaksaa jonkun stressaavan/raskaan ajanjakson yli tapahtuipa mitä tahansa ja keskellä arkea huomaatkin voimien uupuvan, on pyydettävä apua. Apu saattaa olla niinkin lähellä kuin kotona avopuoliso. Viime viikolla jouduin avaamaan suuni ja laitoimmekin asioita tärkeysjärjestykseen. Nyt minun ei todellakaan tarvitse stressata, jos pyykkivuori on kasaantunut. Saa kuulemma luvan olla ja herra pesee itse pyykkinsä, kun niitä tarvitsee. Minunkin pitää oppia ottamaan rennommin. Aina kaiken ei tarvitse kotona olla tiptop, senkus romahtaa sohavlle ja katselee telkkaria. Kyllä ne tasot pölyyntyy, vaikka niitä päivittäin pyyhkisitkin.

Miehille harvoin on itsestäänselvyys kodin siistinä pitäminen, koska yleensä se itsestäänselvyys on se että vaimo siivoaa. Myönnän olevani juuri se vaimoke, joka tekee kaiken muun paitsi ruuan nenän eteen, koska sen herra haluaa valmistaa päivittäin itse. Mistähän johtuu? 😀 Olemme siis kummatkin tottuneita siihen, että muuten minä olen se joka hoitaa ”kaiken” muun. Viikonloppuna tuli tilanne, kun avasin suuni. Puhuttiin asiasta rakentavasti ja heti sain apua. En vaan yksinkertaisesti jaksanut laittaa puhtaita lakanoita niin sillä aikaa, kun olin Mossin kanssa ulkona herra oli laittanut sängyn uuteen uskoon<3 Muistakaa myös se, että kiukuttelemalla meillä ei ainakaan saa kuin vihaista katsetta. On siis ilmaistava asia täysin vastakohtaisesti.

Olen joutunut tottapuhuakseni nyt muutenkin pyytämään Jonilta paljon apua ja olen sitä saannut, koska yhteenhiileen tässä puhalletaan! Kieltämättä pelottaa tulevat kuukaudet, kun rakennusluvat tulevat on herra ympärivuorokauden tontilla. Samalla minä olen päivät töissä, illat Mossin kanssa ja todella myöhään vielä salilla. Kuitenkin olen nyt asennoitunut siihen, että jaksan tätä rumbaa kisoihin saakka. Muutama kuukausi ja sen seisoo, vaikka päällä. Vanhemmistani on myös ollut iso apu, nimittäin pyysin jos Moss saisi taas viikonlopun olla siellä. Hän oli riehunut koko viikonlopun niin, että eilen kun haettiin poitsu kotiin oli lopenuupunut ja samantien mentiin unille. Odotan myös kisojen jälkeistä aikaa, kun aurinko paistaa ja pääsemme Mossin kanssa pitkille juoksulenkeille ja minulla on kaikki energiat häntä varten. Okei tietenkin työmaasiivousta varten myös, koska siitä tulee minun vastuualueeni todennäköisesti. 😀

Itse en ainakaan jatkossa halua pitää kaikkia lankoja omissa käsissä vaan mieluusti jaan vastuuta toisellekin. Ehkä olen silti ”vaimoainesta” vaikken jaksasikaan hoitaa yksin arjen pyöritystä. Nytkin menen kotiin ja pojat olleet jo lenkillä niin pääsen yksin lähtemään suoraan salille <3