Miksi tankkaan kaksi päivää putkeen?

Torstaina oli odotettu tankkauspäivä! Kroppa on todella hyvin sisäistänyt alkaneen dietin ja nyt onkin 1,5vk aikana tippunut 3kg paino. Tämä ei ole painonpudotus kilpailu, mutta voin sanoa olevani virkeämpi pienen painonpudotuksen johdosta ja kevyellä ololla on todella mukava viettää päiviään.

Ihan räjähtänyt reenaaja 😀

Olen nyt ollut vapaalla torstaina ja perjantaina. Maanantaina alkaa uusi työ ja odotan sitä innolla! Torstaina minulla oli ensimmäinen tankkaus päivä, eli jokaisella aterialla oli hiilareita hyvä määrä, mutta rasvan ja proteiinin määrät olivat pienemmät. Näin saimme hiilarivarastoja täytettyä tai ainakin luulimme saavamme. Illalla olin ähkyssä tuhdin iltapalan ansiosta, mutta silti aamulla vaaka näytti melkeen – 500g vähemmän painoa! Jep kroppa toimii niin kuin olimme arvelleetkin. Ei mitään muuta kuin uusi tankkauspäivä heti perään. Kyllä tätä neitiä hymyilytti!

Tänään paino oli sitten muutaman sata grammaa noussut eli palattiin treeni päivien ruokavalioon. Olimme tänään motivaatiomiehen kanssa salilla tekemässä yhdessä jalkatreenin… Huhhu 1,5h pelkkää vihaa, mutta sen ansiosta tehtiin ennätyksiä prässissä ja bulgaarialaisessa! En ole tällä viikolla tehnyt yhtään kolmesta jalkatreenistäni yksin. Ensin Eva, sitten Hanna ja tänään vielä Herra J… Nämä kolme ihmistä tulee olemaan koko dietin visusti minun kanssa treenaamassa ja viemässä äärirajoille. Ei voisi parempaa tilannetta olla <3

Muutama viikko niin Hannakin aloittaa dietin kohti kevättä! Sitä odotan!

Ihanaa sateista lauantaita kaikille!