Pyydätkö mieheltä apua?

Elämää ei ole annettu meille suorittamista varten, helppo se on sanoa mutta toteuttaminen onkin aivan oma lukunsa. Monesti ihmiset (myös minä), jotka ovat tottuneet suorittamaan asioita oli niitä sitten kuinka paljon tahansa kasaantunut, on kaikki asiat tehtävä itse. On pystyttävä pitämään langat omissa käsissä, koska muuten tulee olo heikkoudesta. Kun olet päättänyt jaksaa jonkun stressaavan/raskaan ajanjakson yli tapahtuipa mitä tahansa ja keskellä arkea huomaatkin voimien uupuvan, on pyydettävä apua. Apu saattaa olla niinkin lähellä kuin kotona avopuoliso. Viime viikolla jouduin avaamaan suuni ja laitoimmekin asioita tärkeysjärjestykseen. Nyt minun ei todellakaan tarvitse stressata, jos pyykkivuori on kasaantunut. Saa kuulemma luvan olla ja herra pesee itse pyykkinsä, kun niitä tarvitsee. Minunkin pitää oppia ottamaan rennommin. Aina kaiken ei tarvitse kotona olla tiptop, senkus romahtaa sohavlle ja katselee telkkaria. Kyllä ne tasot pölyyntyy, vaikka niitä päivittäin pyyhkisitkin.

Miehille harvoin on itsestäänselvyys kodin siistinä pitäminen, koska yleensä se itsestäänselvyys on se että vaimo siivoaa. Myönnän olevani juuri se vaimoke, joka tekee kaiken muun paitsi ruuan nenän eteen, koska sen herra haluaa valmistaa päivittäin itse. Mistähän johtuu? 😀 Olemme siis kummatkin tottuneita siihen, että muuten minä olen se joka hoitaa ”kaiken” muun. Viikonloppuna tuli tilanne, kun avasin suuni. Puhuttiin asiasta rakentavasti ja heti sain apua. En vaan yksinkertaisesti jaksanut laittaa puhtaita lakanoita niin sillä aikaa, kun olin Mossin kanssa ulkona herra oli laittanut sängyn uuteen uskoon<3 Muistakaa myös se, että kiukuttelemalla meillä ei ainakaan saa kuin vihaista katsetta. On siis ilmaistava asia täysin vastakohtaisesti.

Olen joutunut tottapuhuakseni nyt muutenkin pyytämään Jonilta paljon apua ja olen sitä saannut, koska yhteenhiileen tässä puhalletaan! Kieltämättä pelottaa tulevat kuukaudet, kun rakennusluvat tulevat on herra ympärivuorokauden tontilla. Samalla minä olen päivät töissä, illat Mossin kanssa ja todella myöhään vielä salilla. Kuitenkin olen nyt asennoitunut siihen, että jaksan tätä rumbaa kisoihin saakka. Muutama kuukausi ja sen seisoo, vaikka päällä. Vanhemmistani on myös ollut iso apu, nimittäin pyysin jos Moss saisi taas viikonlopun olla siellä. Hän oli riehunut koko viikonlopun niin, että eilen kun haettiin poitsu kotiin oli lopenuupunut ja samantien mentiin unille. Odotan myös kisojen jälkeistä aikaa, kun aurinko paistaa ja pääsemme Mossin kanssa pitkille juoksulenkeille ja minulla on kaikki energiat häntä varten. Okei tietenkin työmaasiivousta varten myös, koska siitä tulee minun vastuualueeni todennäköisesti. 😀

Itse en ainakaan jatkossa halua pitää kaikkia lankoja omissa käsissä vaan mieluusti jaan vastuuta toisellekin. Ehkä olen silti ”vaimoainesta” vaikken jaksasikaan hoitaa yksin arjen pyöritystä. Nytkin menen kotiin ja pojat olleet jo lenkillä niin pääsen yksin lähtemään suoraan salille <3

kristaseuna

4 vastausta artikkeliin “Pyydätkö mieheltä apua?”

  1. Tämä on niin tärkeää, että osaa pyytää NÄTISTI apua, kun sitä tarvitsee. Eikä lähdetä vain sellaiselle kiukkuilulinjalle, että ”sä et koskaan”…

    Itselläni vauva-arki välillä tuntui todella raskaalta suurien univajeiden takia ja en osaa nukkua päiväunia. Kun asiasta puhuin, mies järjesti viikonloput niin, että minä saan nukkua aamusta 2-4h, kun hän nousee vauvan kanssa. Arkena taas minä hoidan täysin vauva-asiat, että työssäkäyvä mieheni saa nukkua ja levätä. Pyykit ja siivoaminen menee aikalailla 70-30. Kiva kun mies auttaa noinkin paljon. Ruuat teen yleensä minä.

    Kyllä parisuhde voi hyvin, kun molemmat jaksaa henkisesti paremmin ja molemmat auttaa toisiaan ☺ Ei todellakaan ole heikkoutta pyytää apua!

  2. Nousi tässä postausta lukiessa mieleen että kyllä sulla on helppo elämä mutta miten vaikeaksi sen itse teet. Te olette lapseton pari, jolla on yksi koira. Ei ole lapsia yhden ainutta. Siis jotenkin niin käsittämätöntä kuinka helppo elämä olisi tuo omasta mielestäni kun ei tarvitsisi huolehtia muusta kuin itsestäni ja koirasta.

    Haluan tuoda sulle eri näkökulman sun elämääsi. Jos joka kerta kun lähdet ulos on sun puettava itses lisäksi esim. kaksi lastasi ja kantaa ainakin toinen niistä autoon tai odottaa lapsen kävelevän omaan tahtiin vieressä. Nämä samat siirtymiset esimerkiksi autosta kauppaan, mihin tahansa. Esim. siellä kaupassa oleminen, mihin tahansa meneminen, ruokapuoli, hygienia, lasten pyykkien pesu ym. Jos nyt saat vähän osviittaa siihen kuinka helppoa sun elämäsi on jos sitä vertaa sellaiseen kenellä on lapsi/lapsia. Ja vielä jos on esim. yksinhuoltajana. Ei ole ketään joka tulis ja laittais pyykit, tiskit tms.

    En edes tajua kuinka voi pyykkivuori kasaantua aikuisten taloudessa tai että ei saa pidettyä kotia siistinä jos ei lapsia ole. Kyllä mun mielestä on hyvä joskus vähän miettiä omaa elämää ja saada perspektiiviä muualta, jonka jälkeen ehkä voi nurkumatta selviytyä niistä töistä jotka normaalisti aikuisten ihmisten elämisestä koituu. Kyl tää nykymaailma on jotenki pöyristyttävän itsekästä ja laiskaa.

    Ymmärrän jos on treenit ym ohjelmat meneillään mut kyllä on monia monia äitejä ja isiä jotka treenaa ja dieettaa ja siinä vielä lisäksi hoitaa kotia ja lapsia ja kaikkea.

    • Kiitos Kia sain sinulle vastattua ihan postauksen muodossa. 🙂

    • Ohhoh. Mullakin olis sulle pari näkökulmaa. Ensinnäkin tuo sun kommentti kuulostais vähän nyt synnytyksen jälkeiseltä masennukselta tai totaaliselta uupumukselta. Tuollainen ajattelu omasta arjesta ja omista lapsista ei ole normaalia edes suurperheen äidiltä. Tottakai välilä väsyttää mutta tuollainen katkeruus ei kuulosta enää terveeltä olotilalta. Ja toisena, itselläni on kaksi lasta eikä tulis ikinä mieleen syyttää lapsiani siitä, millainen elämästäni on tullut. Lasten pitäisi tuoda elämään iloa (sairaudet, koliikki ym. poislukien), ei pelkkiä velvollisuuksia ja pakonomaisia ulkoleikkejä ja kauppareissuja. Mielestäni tarvitset kommenttisi perusteella apua lastesi hoitoon. (Tosin muuta en sinusta tietysti tiedäkkään.) Ja kolmanneksi, mikäli sinulla oli vain huono päivä, niin toivottavasti oikeasti ajattelet lapsistasi vähän kauniimmin. On muuten suunnattomasti äitejä, jotka lapsen saatuaan elävät kuten ennenkin. Oletko varma ettet sinä itse tee elämästäsi vaikeaa, kuten Kristalle ehdotit?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 12
Tykkää jutusta