Kahdelta vaa’alta eri tulos

Uusien ohjelmien myötä olen myös alkanut seuraamaan aamupainoa. Myönnettäköön, että viime viikkona tämä tuotti pientä ärtymystä, koska olen pelännyt miten reakoin niihin lukemiin.

Kävin kyseistä asiaa valmentajan kanssa viikonloppuna läpi ja hän sai taltutettua minulle, että se on osa kehityksen seuraamista ja TYÖKALU. Näinhän se on ja selvästi on helpottanut näiden lukemien seuraaminen, koska samalla tavalla punnitsen ruuatkin! Huomaamme, jos paino lähtee radikaaliin nousuun/laskuun niin pystymme siihen heti reakoimaan.

Tällä hetkellä paino on noussut. Kroppa on varmasti kerännyt nestettä uusista ärsykkeistä, mutta mitä sitten. Olen omistanut tällaisen ”vaijeri vaa’an”. Eilen kuitenkin kävimme ostamassa oikean digitaalisen laitteen, josta jatkossa pystyn tarkemmin seuraamaan miten hommat etenee. Karuin tilanne oli, kun aamulla hyppäsin peräkkäin kumpaakin vehkeeseen ja ero oli 3kg! 😀 Eli olen sen verran painavempi mitä olen luullut olevani! Sen verran paljastan, että 60kg paremmalla puolella ollaan, vaikka luulin toisin.

Sama se mitä lukua näyttää, kuhan peilikuva miellyttää ja muotoa alkaa kertymään oikeisiin kohtiin. Jonikin antoi luvan nostaa painoa kuhan pysyy alle 100kg. Joten hip hei ja salille tekemään jalkajumppa!

kristaseuna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 12
Tykkää jutusta