En jaksa selitellä itselleni saati keksiä tekosyitä.

Olen huomannut itsessäni muutoksia viime vuosiin verrattuna. Olen alkanut selitellä itselleni asioita, olen keksinyt lukuisia tekosyitä. Jos tämänhetkinen tilanne ei ole miellyttävä kaikki muutos lähtee itsestä. Ensin on muutettava oma ajatusmaailma, jos se ei tehoa on alettava toimia ja otettava isommat keinot käyttöön.

Tekosyitä tulee varmasti meille jokaiselle päivittäin mieleen. Tämä ei vain ole minulle tuttu käytäntö, koska olen oppinut elämään mukavuusalueen ulkopuolella. En halua enää ottaa riskejä, koska ne ovat tuottaneet ahdistusta ja vienneet osakseen ilon arjesta. Olen tämän kevään aikana huomannut olevani todella alakuloinen. Niin on myös läheiseni ja nyt on aika hetkeksi pysähtyä. On ensinnäkin surtava surut eikä turruttaa niitä töihin.

Haluan tehdä tänä kesänä pelkästään niitä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. En jaksa selitellä itselleni saati keksiä tekosyitä. En halua enää pantaa päähäni, joka kiristää ohimoitani. Haluan pelkästään olla onnellinen. Sehän on tunne, minua ei ole koskaan pystytty ostaa onnelliseksi. Lahjominen on ihan hölynpölyä, parasta on tulla rakastetuksi ja vastavuorosesti myös antaa sitä. Kun ”selusta” on turvattu uskaltaa olla onnellinen. Nykypäivänä taloudellinen tilanne tuo turvaa ja sitä kautta tietenkin onnea. Onhan se onni, että saa maksaa verot ja laskut 😀

Huomasin viikonlopun aikana, kuinka onnellinen olin. Kädet ihan mullassa ja jokapaikka hyttysenpuremia täynnä, mutta olin onnellinen. Sain olla omaitseni ilman mitään paineita. Olen aina ollut todella syvällinen ja tunteet mitä tunnen ovat välillä todella rajuja. Silti tuo yksi jaksaa aina ymmärtää päänvaivani ja tukee ratkasujani. ”Nyt elät iisisti  ja otat lomaa” <3 Ei kyllä riitä sanat kertomaan, kuinka onnelliseksi toi herra tekee minut. Kaikilla on omat vaikeudet, mutta niistä on selvitty yhdessä!

Näihin tunnelmiin oikein ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3

kristaseuna

4 vastausta artikkeliin “En jaksa selitellä itselleni saati keksiä tekosyitä.”

  1. ”Olen tämän kevään aikana huomannut olevani todella alakuloinen”.. Eikö ole hieman ristiriitaista, että olet koko kevään postauksissa hehkuttanut kuinka onnellinen olet, ja sitten kuitenkin kirjoitat että olet ollut koko kevään alakuloinen? Miksi olet päivästä toiseen todistellut snäpeissäsi ja postauksissasi ym kuinka onnellinen olet kaikesta? Miksi pitää väittää jotain mitä ei ole? Liika todistelu ”onnesta” kertoo juuri sen, ettet todellakaan ole onnellinen.. Jonka nyt myönsitkin. Eikö kannattaisi muuttaa elämässä ne asiat mitkä tekevät sinut alakuloiseksi, eikä vain päivästä toiseen uskotella itselleen että kaikki on hyvin?

    • Mielestäni olen koko kevään kirjoitellut, etten tiedä mitä kirjottaisin koska mieli ollut maassa. Nyt kun saimme vihdoin aloitettua tali projektin on tilanne muuttunut. Tietenkin on ollut upeita hetkiä, mutta suurimmaksi osaksi alakuloisuutta. Kenenkään on turha tulla sanomaan mitä tunnen saatu, että esittäisin!

      Sen takia blogikin ollut hiljainen, koska sanottavaa ei ole ollut. En ole mikään synkistelijä, että manaisin täällä jatkuvasti 😀

  2. Hyvä että elämääsi on tullut muutakin ajateltavaa kun oma peilikuva,tsemppiä projektiin.

    • Hah, eihän se koskaan tärkein prioriteetti ole ollutkaan 😀 mutta kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 9
Tykkää jutusta