ELÄMÄ MUUTTUI TÄNÄÄN!

Kaupat done, välillä pöydän toisella puolella 😀

En voi uskoa tätä todeksi! Olemme 1,5 vuotta etsineet uutta kotia ja käyty vaikka minkälaisissa näytöissä. Tänään tuli kuitenkin päätös tälle etsimiselle, nimittäin Joni osti meille tontin! Nyt on omaa maata, mutta talosta ei vielä tietoakaan. 😀 Eipäs se haittaa nyt ainakin pääsee omille maille, vaikka ottamaan aurinkoa, ai että! Olen onnellisin tyttö maan päällä.

Eilen fiilistelemässä <3

Tänään aamusta olimme pankissa tekemässä kaupat ja sen jälkeen mentiin Cavernaan juhlistamaan tätä lounaan merkeissä.  Nyt laitetaan nopeasti sitten luvat hakemaan, jotta saamme aloittaa kellarikerroksen rakentamisen. Meille tulee kyllä maailman hienoin talo! Kaksi kerrosta, joten kummatkin saa oman kerroksen. Ei ainakaan tule ongelmaa tilan kanssa, nyt olemme asuneet 3 vuotta ”koirankopissa” ja ensi vuoden puolella tämä asia muuttuu.

Eilen olimme fiilistelemässä taas tontilla ja nyt alkaa olemaan kaikki valmista. Tästä eteenpäin kerron meidän kotiprojektista teillekkin ja saa antaa vinkkejä, jotta malttaisin odottaa ensi vuoteen.Tänään pankissa myyjä kysyi ”minkälainen aikataulu teillä on rakentamisen suhteen?”, Krista:”pitäisi olla jo valmis” 😀

Summasumaarum I’M HAPPY <3

kristaseuna

5 vastausta artikkeliin “ELÄMÄ MUUTTUI TÄNÄÄN!”

  1. Onnea uuteen kotiin! Kun teille tulee ihana oma pihakin niin olisiko mahdollista, että jossain vaiheessa nelijalkainen kaveri liittyisi perheeseen? Olit niin surullinen Sofin poismenosta mutta kokemuksen rintaäänellä voin sanoa, että uusi rakkauspakkaus auttaa siihen tyhjyyden tunteeseen ja vaikka uusi koira ei ikinä korvaa vanhaa niin iloa se antaa ja uusia ihania muistoja <3.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 27
Tykkää jutusta