SOMEN VAIKUTUS

Somen vaikutukset ihmisen mieleen on järkyttäviä.  Ennen en ole halunnut myöntää itselleni, että se vaikuttaa myös omaan käyttäytymiseen ja ajatusmaailmaan. Viime viikolla sanoin Jonille ”miten musta tuntuu, että kaikkien elämä on niin s**tanan loisteliasta ja ite rämmitään välillä syvissäkin vesissä”. Heti tämän ääneen sanottuani tajusin, että SOME. Sinne laitetaan juuri ne upeimmat hetket elämästä, jolloin ihmisten käsitys on juuri se mitä päivittäjä haluaakin. En pysty asettumaan tähän muottiin!

Täällä blogissanikin olen rehellisesti kertonut elämän haasteista ja kuinka paljon kamppailen ajatusteni kanssa. Elämäni nimittäin ei todellakaan ole aina ruusuilla tanssimista, joten en halua sitä vaikutelmaa itsestäni edes antaa. Huomaan myös kuinka koukuttunut olen kaikkiin eri sovelluksiin. Eilen tuli snäpissä kysymys ”onko kaikki ok, kun et ole päivään mitään snäpännyt?”. Siitä ihokarvani nousi pystyy! Myönnän, että viime viikkoina olen ollut todella uupunut ja tietoisesti jättänyt kaikkea turhaa pois, kuten  somea.

Insta, Fb ja snäppi voivat kuluttaa päivästä monta tuntia, kun niitä aina päivittelee ja selaa.. Sen verran olen vuosien varrella myös kasvanut, että hienon hetken sattuessa en ensimmäisenä ota kameraa laukusta, vaan nautin hetkestä! Vaikka en ole saannut tallennettua niitä tilanteita puhelimeen ja someen olen elänyt ne hetket täysillä! Se on rikkaus ja aijon jatkossakin toimia näin.

Eilen tuli telkkarista Arman pohjantähden alla siinä käsiteltiin juuri ulkonäköön liittyviä asioita ja kuinka some vaikuttaa ihmisiin. Mikä on kaunista, miltä pitäisi näyttää, jotta asettuisi muottiin.. Todella hyvä jakso!

kristaseuna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 6
Tykkää jutusta