7 VINKKIÄ, JOILLA NESTEET LÄHTEE LIIKKEELLE!

Onko turvotus alkanut laskemaan pääsiäisen jälkeen? Minulla on ja voisin kertoa teille nyt pari vinkkiä mitkä auttavat  minua saamaan nesteet kiertoon. Turvotus on kauhea olotila, josta ei valitettavasti ihan yhdessä päivässä yleensä pääse eroon. Joten maltti on valttia myös tässä. Monesti olen huomannut itse, että viikonloppuisin tulee syötyä huonommin ja tällöin kroppa kerää kivan määrän nestettä. Viikon kuluessa olo kevenee, mutta sitten tulee uusi viikonloppu ja taas on kissanristiäisillä pöydät notkuen ruokaa. Kuulostaako tutulta?

Tässä minun parhaimmat vinkkini:

  1. JUO VETTÄ ainakin kolmen päivän ajan 3-4 litraa
  2. Vähennä hiilareita ensimmäisien päivien aikana, koska hiilarivarastosi ovat todennäköisesti täytetty hyvin 😉 
  3. Lenkkeile ja tee salilla pitkiä sarjoja, jotta saat kunnon pumpin ja hien pintaan. 
  4. Saunominen on auttanut minua saamaan nesteet liikkeelle, juo saunassakin vettä! 
  5. Venyttelyn olen huomannut myös auttavat aineenvaihduntaan 
  6. ÄLÄ STRESSAA, stressihormooni kerää nestettä aika tiukkaan 
  7. NUKU, pitkät yöunet ovat todella tärkeässä osassa. Kropan on päästävä palautumaan kunnolla.

Aamulla oli ihana herätä, kun silmät aukesivat kunnolla eikä poskia näy enään takaapäin 😉 Vitsi vitsi, mutta kyllä meistä kaikki tietää miten inhottava olo on, kun vaatteet puristaa ja olo on tukala.

Onko teillä muita vinkkejä, millä nesteet lähtisivät hyvin liikkeelle?

 

kristaseuna

2 vastausta artikkeliin “7 VINKKIÄ, JOILLA NESTEET LÄHTEE LIIKKEELLE!”

  1. Moi! 🙂 Kiitos vinkeistä. Mullakin tuntuu että kroppa kerää välillä järkyttäviä määriä nestettä.. Paljonko sulla voi paino heitellä herkuttelun jälkeen? Onko normaalia, että myös iho tuntuu kosketusaralta herkuttelun jälkeen? 🙂 Mullakin auttaa runsas vedenjuonti, lenkkeily ja terveellinen ruoka! Niin ja löysät vaatteet päällä ja koittaa olla ottamatta turhaa stressiä asiasta.. 🙂

  2. Kunnon HIIT niin kyllä nesteet lähtee kiertämään ;D myös säännöllinen ruokailu ja kuidut auttaa (Esim. paljon porkkanaa:D). Pahin moka mättöviikonlopun jälkeen on aloittaa arki syömättä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 7
Tykkää jutusta