Olen oman elämäni herra!

Tänään intuitioni vei minut ihan uudelle asteelle. Kaikki lähti puhelusta äitini kanssa, jonka jälkeen tunsin asioiden loksahtelevan paikoilleen. Tiedättekö sen tunteen, kun kaikki näyttää hyvältä, mutta vaistosi sanoo toisin. Olen tunnettu ”energiasyöppö” ja imen itseeni niin negatiivista kuin positiivistakin energiaa, ehkä vähän liikaakin. Jonkun mielestä se voi olla heikkous, mutta itse pidän sitä rikkautena!

Voimme muuttua ja muuttaa asioita, joka tuo tietenkin uusia haasteita matkaan. Kerran täällä eletään, joten riskejä on otettava, mutta ne pitää kantaa myös itse. Loppujen lopuksi olemme oman elämämme herroja ja kukaan muu ei päätä puolestasi miten sinun pitäisi toimia.

Jokaisella on omat tapansa, kykynsä, vahvuudet ja tietenkin heikkoudet. Kun olet löytänyt ne pystyt niitä hyödyntämään tulevaisuutta ajatellen ja varmasti pääset pitkälle. Minä olen löytänyt ne ja senpä takia intuitioni on tällä hetkellä todella vahva. Päätän sitä nyt lähteä seuraamaan ja matkustaa kohti unelmiani!

Ainainen sanontani on ”vierivä kivi ei sammaloidu” ja olen edelleen samaa mieltä. En halua vain miettiä ja unelmoida omaa elämääni vaan pitää ryhtyä toimeen, pitää uskaltaa astua tuntemattomaan, jotta unelmat voivat käydä toteen. Eivät ne tule kotiovelle pimpottamaan. Riski on aina olemassa, että kompastuu ja asiat eivät mene kuin on suunniteltu, mutta aina pääsee takaisin jaloilleen. Kuhan asenne on oikea! Voittajat eivät luovuta ja häviäjät eivät koskaan edes yritä.

Tulen kirjoittamaan tästä aiheesta teille vielä paljon jatkossa ja avaamaan tarkemmin intuitiotani lähiaikoina <3

kristaseuna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 3
Tykkää jutusta