Pelästyksen jälkeen hengissä!

Täällä ollaan Hurghadassa! Pienien ongelmien jälkeen päästiin perille lauantai aamuyöstä. Matkatavarat eivät kuitenkaan tulleet.. Onneksi on matkavakuutus ja kävimme ostamassa kaikki tärkeimmät, jotta pääsimme nauttimaan auringosta.

Hotellialue on 1km pitkä, joten kierettävää löytyy!Eilen illalla vasta tavarat saapuivat ja siitä riemu irtosi, kun jouduimme lähtemään taksilla takaisin lentokentälle hakemaan niitä. Hotellin kuljetuksella onneksi menimme, sillä täällä ei kaikki mene turistien parhaaksi. Kuskimme selitti vartioille, että olemme hakemassa matkalaukkua ja se tuntui todella vaikealta päästä sisälle lentokentälle.. Vain minä pääsin sisälle, koska laukku oli nimelläni. Joni jäi kuskin kanssa odottamaan parkkipaikalle. Kahden eri vartian kanssa menin turvatarkastukseen, jonka jälkeen toisen kanssa hissiin. Mietin jo siinä vaiheessa ”voi luoja mihinhän nyt menemme”.

Rakas <3

Hississä vartia halusi rahani ”give me your money”.. Sydän hakkasi ja sanoin ettei minulla ole rahaa. Onneksi hissin ulkopuolella oli ihmisiä vastassa, koska sydän alkoi pikkasen tykyttää! Sain tavarani ja lähdin pikakävelyä kohti ulkoovea! Siellä Joni ja kuski olivat onneksi vastassa. Selitin tilanteen ja kuskillamme meni ihan hermo. Hän soitti pari puhelua, koska juuri näiden juttujen takia täällä on turismia vähemmän kuin vuosiin.

Päätimme ettemme poistu hotellin läheisyydestä, koska ulkopuolella on vähän rauhatonta. Täällä meillä on hyvä olla,5tähden all inclusive eli ruokaa ja juomaa saa 10 eri kojusta/ravintolasta niin paljon kuin jaksaa syödä.

kristaseuna

4 vastausta artikkeliin “Pelästyksen jälkeen hengissä!”

  1. Saanko kysyä että miksi päädyitte ylipäätään menemään Egyptiin?
    Maailma on pullollaan ihania paikkoja joissa ei tarvii viikkoa istua hotellissa kun ei uskalla ulos lähteä. :O
    Ihanaa lomaa kumminkin ja tää ei ollut kommentti minkä olis tarkoitus pahoittaa sun mieltä yms, ihmettelin vain miksi tämä valinta.

    • Koska täällä on maailman kirkkaimmat vedet snorklaamiseen ja varma +30 🙂 me tarvittiin vaan aurinkoa ja makoilua joten toi kiertely ei ollut edes mielessä. Hotellialue on niin iso joten täältä ei tarvii poistua 😉

  2. multa meni nyt jotain ohi …siis saitko ne sun laukut lopulta? jamitä tässä nyt kävi apua nyt ei ajatus kulje

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 4
Tykkää jutusta