Luoja mikä päivä!

Herranjestas miten kovan motivaation ihminen saa ollessaan viikon pois salilta! Eli viimeviikon pidin suosiolla lepoa salitreenistä, koska hermosto ei meinannut enään palautua kunnolla. Olen todella iloinen huomatessani,  että osaan nykyään tuntea kropastani milloin se tarvitsee lepoa.  Ja mikä tärkeintä annan sitä lepoa,  kun sitä tarvitsen.  Muistan vielä pari vuotta takaperin, kun sain morkkiksia levätessäni ja ajattelin heti painon nousevan..  Nuori ja tyhmä olin tuolloin.

Viikonloppuna tankkasin hiilareita reilusti(puuroa, riisiä, riisikakkuja) ,  jotta saisin alkuviikkoon kunnolla energiaa.  Voin kertoa,  että se kannatti nimittäin olen ollut koko päivän aivan hyperventilaatio!  Töissä meni paremmin kuin koskaan ja hymy on korvissa saakka.  Näissä energioissa pyöriessäni päätin vetää jalkatreenin.  En muista koska viimeksi olisin YKSIN saannut näin kovan treenin vedettyä kuin tänään.  Kyllä motivaatio kasvaa syödessä! Ihan kirjaimellisesti 😀

Päätin tehdä isoja liikkeitä ja isoilla painoilla pitkästä aikaa. Treeniin kuului syväkyykkyä,  suorin jaloin mave, bulgarialainen ja eristäviä liikkeitä. Ei tarvinnut kuin kolme hallitsevaa liikettä,  joita tein neljä sarjaa per liike niin olin aivan hapoilla. Eli lihaskuntoa pitää alkaa taas raivokkaammin kehittämään,  jotta se biitsikuntokin tulisi helpommin. Mitä enemmän lihasmassaa sitä tehokkaammin rasva palaa 😉

Eli täällä on alkanut viikko todella iloisesti ja alan taas olemaan oma itseni päivä päivältä paremmin.  Sofi on ajatuksissa päivittäin ja tiedän hänen kurkkivan minua pilven reunalta hymyillen <3 Toivottavasti teilläkin on ollut aurinkoinen päivä!

kristaseuna

4 vastausta artikkeliin “Luoja mikä päivä!”

    • Hahha Joni sanoo aina muo ja mun äitii hyperventilaatioks 😀 eli tarkottaa samaa asiaa hyper hypetys joka asiassa!

  1. Ootko ottanu täytettä huuliin? Jos oot, niin tekisitkö postausta aiheesta? 🙂

    • Ei ole, joten postausta aiheesta en pysty tekemään 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 2
Tykkää jutusta