Sama arkirytmi aina.

Minulta on pyydetty postaus päivästä Kristan kanssa, joten tässä se tulee. Haluan kertoa teille perus arkipäivästäni, joka toistuu oikeastaan viikosta toiseen. Todella harvoin tämä kaava miksikään muuttuu, onko sitten syynä aijan puute vai laiskuus. Välillä koen huonoa omatuntoa, kun tuntuu ettei ole arki-iltaisin voimia lähteä kahvittelemaan kavereiden kanssa. Onneksi kuitenkin monella ystävälläni on sama tilanne niin siitä saa hiukan edes lohtua morkkiksiin.

Krista Seuna

Maanantaista perjantaihin olen aina töissä. Meillä on liukuva työaika, mutta itse tykkään mennä jo klo 08.00 töihin, jotta pääsen vielä valosaan aikaan kotiin. Olen huomannut muutenkin olevani aina aamuisin tehokkain. Ennen kun menin klo 10.00 töihin heräsin silti seitsämän aikaan hoitamaan firman töitä, nyt ne ovat siirtyneet, joko iltaan tai pitkitän viikonloppuun mahdollisuuksien mukaan.

Klo 06.58 soi herätyskello. En tiedä miksi se ei ikinä saa olla tasaluvullinen aika, se on jäännyt vain tavaksi. Laitan päivän eväät valmiiksi, meikkaan ja lähden 7.45 töihin. Tosiaan olen töissä merentoisellapuolella Kalasatamassa, joten työmatka on todella lyhyt. Töissä syön aamupalan, lounaan ja välipalan.

Klo 16.00 pääsen töistä. Tässä kohtaan on jo aivan kiljuva nälkä AINA, joten menen kotiin ja yritän saada ajan kulumaan mahdollisimman nopeasti tunnin eteenpäin, jotta voisin syödä päivällisen. Vasta ruuan jälkeen pystyn suunnitella salille lähtöä. Nyt treenaan neljä kertaa viikossa, joten kaksi arkena ja kaksi viikonloppuna. Välipäivinä olen vain kotona, teen valmennuksia, kirjoitan postauksia ja katselen Greyn Anatomiaa. Joni yleensä näinä päivinä lähtee kavereiden luo ja se passaa minulle oikein mainiosti, koska silloin olen tehokas enkä köllöttele vain kainalossa. <3

Menen aina nukkumaan viimeistään klo 23.00, yleensä heti kymppiuutisten jälkeen. Tarvitsen paljon unta, koska tunnen olevani aikamoisessa stressitilassa. Välillä iltaisin tuntuu ohimossa niin kova paine, että luulee pään räjähtävän kaikista niistä ajatuksista mitä mielessä pyörii.

Onko teidänkin arki kaavoihin kangistunut?

kristaseuna

2 vastausta artikkeliin “Sama arkirytmi aina.”

  1. Kiva kun toteutit tämän postauksen! 😊 Millaisella saliohjelmalla muuten treenaat tällä hetkellä? 😄 Ja mun mielestä on vaan mukavaa kun arjessa on rutiineita, jotka toistuvat päivästä ja viikosta toiseen. Tietenkin välillä on virkistävää rikkoa rutiineja ja tehdä jotain spesiaalia!

  2. Puhuit tuossa odottavasi päivällistä, jonka jälkeen suuntaat salille. Mitä yleensä syöt ennen treeniä?
    Onko ateriat samanlaisia salipäivänä ja lepopäivänä? Mitä salin jälkeen, jos ruoka on jo syöty, mitä syöt jotta pärjäät aamuun asti? Itse en meinaa löytää balansia iltaruoka/sali-asetelmaan..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 5
Tykkää jutusta