Motivaatiota Motivaatiomiehestä?

Pakko myöntää, että olen jopa itse yllättynyt miten helposti tämä herkuttomuus on mennyt. Moni teistä varmaan ajattelee mitä horisen, olenhan vetänyt monta kisadiettiä, joka tarkoittaa yhteensä n. 1v ilman herkkuja! Herranjestas mikä itsekuri minulla luulisi olevan, jopa itse välillä mietin miten olen ollut niin kovahermoinen. Vuosi sitten 4kk kestäneellä kisakaudella kuitenkin oli ihan ”muutama” vastoinkäyminen, joka olisi varmaan monen ajanut lopettamaan. Mitä ihmettä sitten hehkutan 1,5 vk kestänyttä herkkulakkoa.

dsc00814-01-01-01

1. Pääni on tottunut tekemään ns. konkreettisia muutoksia kroppani suhteen. Eli aina on ollut joku tietty päivä kalenterissa jolloin on kisat. Tämä motivoi enemmän kuin mikään muu treenaamaan kuin pieni sika, syömään grammalleen, lepämään 100% kun siihen on mahdollisuus. Näin kilpaurheilussa pitää ja kuuluu tehdä jos haluaa pärjätä. Tai siitä kilpailumenestyksestä en tiedä, mutta ainakin olet tehnyt kaikkesi noustessasi lavalle. Ei tule morkkiksia, että” jos en olisi syönnyt ohi tai jos olisin tehnyt kaikki treenit”..

2. Teen tämän vain itseni takia eli haluan lähinnä kokeilla päätäni. Pystynkö ilman mitään tavoitetta pysyä erossa sokerista ja sipseistä? En tiedä vastausta, mutta yritetään. Ehkä se alkaa motivoimaan jos vähän samalla kiinteytyisi.

Treeneihin on ainakin löytynyt motivaatio takaisin, olihan se 2kk ihan tipotiessään. Motivaatiomieskin on back treenien parissa eli ehkä alamme kilpailemaan kumpi on kesällä paremmassa kunnossa 😉 Se saattaisi olla seuraava tavoitteeni!

Miten teidän dietit on alkaneet?

kristaseuna

5 vastausta artikkeliin “Motivaatiota Motivaatiomiehestä?”

  1. Hei!
    Mä oon kans sellasen päättäny et viikolla en syö herkkuja, mut viikonloppuna saan syödä herkkuja. Tää on muuten alkanut ihan hyvin, mut selkä kramppas viime yönä ja jouduin sairaalaan. Nyt oon päässy kotiin ja loppu viikko ollaa saikulla, eikä viikon treeneihin ole asiaa. Harmittaa.
    Sulla on ihana blogi ja säkin oot ihana!

    • Voi kiitos <3 nyt vaan paranet kunnolla kyllä sitä kerkiää! Pysy tiukasti ruokaohjelmassa niin se rasva palaa siellä vaikka et treenaakkaan 😉

  2. Hei olis iha mahtavaa saada sulta ruokapäiväkirjaa ja sit joku päivä sun kanssa postaus!! 🙂 sun ihos muuten näyttää niin ihanan kimmoisalta, onks jtn vinkkejä kuinka saada parempi iho? 🙂

  3. Ai miten kesäkunto 2017 lähteny käyntiin? Hmmm. Mietitääs… hamppareita, hamppareita ja vielä pari hampparii. Mä tällä hetkellä käy erittäin kovaa sisäistä kamppailua, hakisko sen bicmacin vai ei… ja se tv:n mäkki mainos ei auta asiaa yhtää, mut reenit pysyny siinä 6 krt/vko (2 aeroobista ja 3 salia ja 1 lämmittelyvenyttely pvä) vaa’alle en uskalla, mutta eipä tässä vaatteet vielä kiristä 😉 Mutta voisinpa saada sen hampparin :’D

  4. en ole dieetillä mutta kokeilen nyt maidottomuutta. vegaanihaaste olisi ollut kiva mutta liian rajoittava enkä jaksa vitamiinipurkkeja syödä niin ja olen koukussa valkuaispuuroon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta