Kasvot ovat käyntikorttimme

*kaupallinen yhteistyö MayBeauty

Pore mask

Tiedätte kuinka vaikeaa tämä pimeys on minulle, joten olen tietoisesti haalinut itselleni hemmotteluhetkiä pitkin arkea. Yksi niistä on kasvonaamiot! Ainakin kahdesti viikossa laitan kynttilät palamaan ja levitän puhdistavan Pore Maskin kasvoilleni. Kylmän syksyn tultua on tärkeää pitää ihosta hyvää huolta.

Kasvonaamio
Kasvonaamio

Levitin kasvonaamion kasvoilleni ja se levittyi todella helposti. Tiedättekö tunteen kun kasvonaamio on todella tahmaista eikä levity kunnolla? Pore maskin kanssa ei ollut onneksi sitä ongelmaa. Ensimmäisen minuutin jälkeen jo huomasi kuinka naamio alkoi kuivumaan ja kasvot ”jämähtivät” paikoilleen. Tykkään kun naamiot kuivuvat kunnolla, koska silloin tuntee kuinka ihohuokoset puhdistuvat. Annoin naamion kuivua 20min, kerkesin siinä välissä hyvin laittaa pyykit kuivumaan ja tehdä seuraavan päivän eväät töihin!

Ennen
Ennen
Helppo levittää ;)
Helppo levittää 😉
kuivunut kasvonaamio
kuivunut kasvonaamio

Kasvonaamio myös huuhtoutui hyvin lämpimällä vedellä pois, joka on aina plussaa. Joskus naamiot jäävät esimerkiksi hiusrajaan inhottavasti kiinni. Kasvot olivat pesun jälkeen kuin ”vauvan pylly”. Kosteuttavaa rasvaa lopuksi kasvoille niin fiilis oli kuin 10 vuotta nuoremmalla. Jopa Jonin mielestä kasvoni olivat raikkaamman näköiset, jos tämä tulee miehen suusta on varmasti tapahtunut muutosta <3

Jälkeen ja eron voi huomata!
Jälkeen ja eron voi huomata!

Minulla on huima mahdollisuus antaa teille rakkaille lukijoilleni -30% alennus kasvonaamiosta, joka saan kasvoille raikkaan tunteen. Käytä koodia: kristapore ja paina TÄSTÄ niin pääset suoraan tilaamaan!

kristaseuna

6 vastausta artikkeliin “Kasvot ovat käyntikorttimme”

  1. Mä oon kans hemmottelun kannalla 🙂 Se ensimmäinen kasvonaamio näiltä mistä kirjottelit oli kyllä ihan huippu! Täytyy kyl kokeilla tätä kans

  2. Hei kiitti! Näitä pitikin tilata lisää, sikahyvin puhdistaa kyllä kasvot!!

    • Kyllä puhdistaa ja eron huomaa, sit vaan tilailemaan <3

  3. Kiva että tää alekoodi vielä toimii (näin yömyöhäänkin :)) laitoin just lisätilauksen tulemaan. Ihanan samettiset ja puhtaat kasvot tulee kyllä tällä, olin positiviisesti yllättynyt vaikka merkki oli itselle uusi!

  4. Kiitti kun esittelit tän Krista! Ihan huippu kyllä!! Kasvot on parin viikon tehokäytön jälkeen paljon kirkkaammat ja sileemmät 🙂 Näpit ei meinaa pysyä irti 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta