Joskus on vain avauduttava

Minulla on kaksi edellistä päivää ollut jotenkin todella haastavia, tuntuu ettei mikään ole luistanut ja kaikki vastaantulijat vinoilevat. Olen pitkään pitänyt periaatetta, että muiden negatiivisuus ei saa vaikuttaa minuun tai en ainakaan anna sen näkyä omassa käytöksessäni.

Snäppi: kseuna
Snäppi: kseuna

Tiedättekö tunteen, kun jotkut ihmiset ovat päivästä toiseen todella negatiivisia ja valittavat joka h*lvetin asiasta? Minä tiedän ja se on todella raskasta kuunneltavaa. Tietenkin itsekkin sorrun aika-ajoin valittamaan oikeastaan todella turhanpäiväisistä asiosta, mutta se kuuluu ihmisyyteen. Jossakin on kuitenkin oltava raja ja viimeistään siinä, kun se alkaa vaikuttamaan muihin ihmisiin! Todella pitkään pystyn nielemään ja sivuttamaan, mutta joskus on vain pakko itsekkin avautua! Miksi ihminen jolla on kaikki oikeastaan ihan hyvin löytää valittamisen aiheen asiasta kuin asiasta? Miksi ihmeessä omasta ja samalla muiden elämästä pitää tällä käytöksellä tehdä negatiivista? En ole tähän visaiseen kysymykseen löytänyt vielä vastausta.Sen kuitenkin tiedän ja tiedostan itsessäni, että kulutan turhaa omaa energiaani näiden miettimiseen ja vatvomiseen!

Jos elämässä pännii:

  • työ, VAIHDA DUUNIA
  • parisuhde, VAIHDA KUMPPANIA
  • ystävät, OLE YKSIN
  • raha, TEE DUUNIA
  • asunto, TEE TÖITÄ JA VAIHDA SE
  • sotku, SIIVOA
  • sää, TEE TÖITÄ JA MATKUSTA 

Nämä asiat ovat varmasti yleisimpiä valittamisen aiheita! Itse voin käsi sydämmellä sanoa, etten enää jaksa valittaa ”turhista” asioista. Olen ollut paljon onnellisempi, kun en kuluta omaa energiaani valittamiseen vaan teen asioille jotain, jotta ne eivät enää pännisi. Toivotan täten teille ihanille lukijoilleni positiivista viikonloppua ja uskaltakaa tehdä muutoksia asioille, jotka ärsyttää <3

xoxo Kribi

kristaseuna

10 vastausta artikkeliin “Joskus on vain avauduttava”

  1. Mulla on ollu töissä helvetin raskas kesä. 90% asiakkaista on valittanu jostain. No, kesä on ohi ja ilmat kylmenevät mutta musta tuntuu ihanalta koska mulla on koko kesäloma vielä edessä ja kylmillä säillä treenistäkin saa enemmän irti. Ja raskaan kesän jälkeen se lomakin tuntuu entistä paremmalta. ❤️

    • Ihanaa et sullakin on koko loma vielä edessä! <3 nauti siitä ja yritetään unohtaa mahdollisimman tehokkaasti noi valittajat 😀

  2. Tervehdys Krista juu kyllä turhan valittajia löytyy esim,jos vaikka bussi myöhästyy minuutin se on maailmanloppu. Posilla vaan eteenpäin:)

  3. Aamen 🙏 Vitsit, miten hyvä teksti!! Tää kyseinen asia on puhututtanut paljon viime aikoina. Ite on huomannut, miten paljon helpompi on olla, kun yrittää ajatella asioista positiivisesti. Oma positiivinen ajattelu pääsee huippuunsa, kun lennetään puolison kanssa huomenna etelän lämpöön 😎 Teilläkin taitaa reissu olla jo aika lähellä 😍

    • <3<3 Ihanaa reissua teille meillä on vielä viikko lähtöön!

  4. hah onkin helppo homma muuten tosta noin vaan vaihtaa työpaikkaa jos nykyinen ottaa päähän. Niitähän on ihan tosta vaan että senkun valitsee missä viihtyy.

    • Tietenkin senkin eteen pitää tehdä töitä 🙂

  5. Kyllä ikuiset valittajat ja etenkin märehtijät ”miksi tuli tehtyä” ”mitä olisi voinut tehdä toisin” jne. ärsyttää eniten. Esimerkkinä oma mummoni joka vieläkin tuskailee jotain 50luvun virheitä eikä saa nukuttua sen takia. Ystävä on taas koko kesän valittanut säästä, siis joka ikinen kerta. Valittaminen on oikeastaan turhaa. Jos et voi asiaan vaikuttaa älä valita, jos voit vaikuttaa älä valita vaan tee asialle jotain. Menneille ei voi mitään. Elämä on tässä ja nyt. Miksi vastaantulijat sulle vinoilee? Tosi tyhmää omaa pahaa oloa/huonoa päivää purkaa muille viattomille. Hyvä kun et ota henk.kohtaisesti.

    • AMEN! Ihana kommentti kiitos, olen täysin samaa mieltä! <3 Antaa vinoilijoiden vinoilla, minä pysyn yhtä positiivisena! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta