Muistatko arvostaa itsestäänselvyyttä?

Olin eilen aamulla pitkästä aikaa treenamassa heti aamusta pelkän aamupalan voimalla. Tuli taas todistettua, että oma kroppani vastaanottaa treenin paremmin iltapäivällä tai jopa klo 19-21 välillä illalla. Minulla oli vielä jalkatreeni jäännyt viikon viimeiseksi ja siinä alkaessani kyykkäämään alkoi lonkat poksua lämmittelyistä huolimatta. Hermohan siinä meinasi mennä ja päätinkin tehdä pelkästää pitkiä sarjoja pienemmillä painoilla. Halusin välttää mahdollisia loukkaantumisia ja toki mahdollistaa kunnon hien.

Monesti puhutaan ettei iltaisin kannata treenata jos haluaa päästä aikaisin nukkumaan. Ainakin omalla kohdallani tämä on todistetusti väärä väittämä. Mitä kovemman treenin teen illalla sitä nopeammin unimatti tulee ja useasti nukahdankin sohvalle. Tunnen kuitenkin monia joille tämä iltahikoilu ei sovi yhtään. Kroppa voi käydä pitkäänkin ylikierroksilla, jonka vuoksi uni ei tule kuin vasta pikkutunneilla.

image

Alku vuodesta kerroinkin teille kuinka surullinen olin, kun menetin sikeät uneni. Nukuin 4-6h yössä ja sekin oli katkonaista. Huomasin kroppani käyvän aivan ylikierroksilla, joka ei johtunut kovista treeneistä tai kisaprepistä. Se johtui mielettömästä stressistä, josta kärsin. Uni on ihmiskeholle ja varsinkin mielelle elintärkeä, enkä koskaan enää halua menettää sitä. Sen huomaa vasta näin jälkikäteen miten paljon näitä ”yksinkertaisia” asioita ei osaa arvostaa ennenkuin ne menettää.

Mihin aikaan päivästä sinä saat parhaat treenisi tehtyä?

kristaseuna

7 vastausta artikkeliin “Muistatko arvostaa itsestäänselvyyttä?”

  1. ihan parhaat treenit tulee tehtyy aina heti herättyä, 6-7 aikaan aamulla. iltapäivästä ei jaksa mitään ja illallakin saa psyykkaa aina kauan ennenku alkaa rauta liikkumaan 🙂

  2. Mulla on ihan sama homma, kun sulla. Mun treeni kulkee parhaiten iltapäivästä/alkuillasta. Pääsen töistä klo 16-18 ja sen jälkeen treenin pääasiassa suoritan.
    Monesti toitotetaan, että iltaisin ei muka voisi olla energiaa enää treeniin varsinkaan työpäivän jälkeen. Mutta mun kroppa on kyllä tottunut tähän ja tykkää siitä alkuillan treenistä. Eikä tosiaan haittaa edes yöunia. 🙂

    http://annikanunelma.blogspot.com/

  3. Mitä aikaisemmin aamulla, sitä parempi 😄 Parhaimmat fiilikset saa, kun menee lauantai- tai sunnuntaiaamuna salille, ennenku siellä on ketään muita 😊

  4. Mulla käy kroppa monta tuntia vielä ihan ylikierroksilla iltatreenien jälkeen eikä uni meinaa tulla ollenkaan 😀 Tosin monesti vasta ehtii illalla treenata joten siinä on vaarana jäädä nukkuminen vähälle

  5. Aamuvirkku kun olen kl7-12välillä kuntosali/hiit tms kovempi setti, aamuaerobinen ilman aamupalaa must! Salilla yleensä 9-12välillä. Iltapäivästä menee kevyempi liikunta vesijuoksu tai jumppa. Iltaisin menettelee riippuen myös päivän tapahtumista, jos ollut tosi hektistä ei jaksa. Nukkumaan menen jo 21aikaan joten sitä myöhempää en treenaa. Oikeassa olet; kaikille sopii eri rytmi ja sitä kunnioittaen.

  6. Ihan sama mitä kello on, jos tätä lajia rakastaa niin se treeni tehdään aina suunnitellusti eikä luisteta sen takia liikkeistä. Silloin erotellaan ne jotka oikeasti kehittyvät niistä jotka antavat periksi ja vaihtavat mukavuusalue treeniin. Oli olo millainen tahansa niin periksi ei anneta löysäämällä sitä suunnitelmaa. Toiset kehittyy ja toiset ei, silloin tietää taatusti mistä se johtuu että vuodesta toiseen saa pettyä kisatuloksissa tai peilikuvasta.

  7. Itsellä treeni kulkee parhaiten myös myöhään illalla. En tosin voi kuin viikonloppuisin/lomilla tehdä iltareenejä kun työt alkavat jo klo 4.30 aamulla 😀
    Reenailen sitten 13-16 välisenä aikana, ja silloin sujuu ihan hyvin. Ei vain tule semmosta endorfiinista ja voimakasta tunnetta kuin mitä iltaisin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta