Vilahdus

Se fiilis, kun istut rannalla tekemässä töitä ja sorsat alkaa vieressäsi taistelemaan! Lähti läppäri nopeasti kainaloon ja siirtyminen taka vasempaan.

Miten nämä viikonloput aina vain vilahtavat silmissä? Olen tullut siihen lopputulokseen, että on aivan sama oletko bookannut koko viikonlopun täyteen ohjelmaa vai otatko vain rennosti tekemättä oikein mitään. Yhtä nopeasti nämä vapaapäivät silti menevät!

image

Eilen aamu alkoi kukonlaulun aikaa, kun lähdin lenkille. Uudet ohjelmat on otettu nyt käyttöön ja minulla tulee 3x60min hölkkä/kävely lenkkiä viikossa, jonka lisäksi treenaan salilla 4krt viikossa. Viikonlopun aikana tein kaksi treeniä uudella ohjelmaalla ja voin kertoa olevani taas ”kokovartalokipsissä”! Aina sitä yllättyy, kun alkaa rasittaa eri liikkeillä lihaksia, että ne kipeytyvät aina uusille leveleille. Aina löytyy myös tämän ”kivun” saattelemana uusia lihaksia, joiden en tiennyt edes olevan olemassa 😀

Date night
Date night

Olimme eilen päivän ystäviemme luonna brunssilla, joita olen odottanut yli vuoden! Aina, kun Nelli on tehnyt brunssin olen ollut kisadietillä ja menossa mukana ainoastaan omilla tomaateillani. Nyt vihdoin sain syödä uunituoreita sämpylöitä kera kaiken maailman herkkukakkujen <3 Kiitos Nelli! Näimme samalla myös ystäviemme 1kk vanhan vauvan, mikä ihana pikkuprinssi.

Maha aivan tupaten täynnä herkkuja ja eikun salille, en suosittele kenellekkää! Koko treenin ajan vatsaani pisti, vaikka syömisestä oli kulunnut jo muutama tunti. Hiki ainakin virtasi solkenaan!

Lopputuloksena istun ilta auringossa takapihallani kirjoittamassa teille, että oli viikonlopun ohjelma mikä tahansa aika kuluu kuin siivillä. Päätin nauttia juuri tästä hetkestä, en mieti huomista hässäkkää, joka alkaa heti aamusta. En murehdi menneitä, koska vain tämä hetki määrittelee onnellisuutemme <3 Minä olen onnellinen ja toivon sitä samaa myös sinulle!

image

kristaseuna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta