REVERSEDIET

Haluan tässä postauksessani avata teille tämänhetkisiä syömisiäni ja suhtautumista muutenkin ruokaan mitä suuhuni laitan. Lähdetään ihan lapsuudestani liikeelle, jotta saatte laajemman kuvan miten olen tottunut syömään.

Perheessäni nuoresta saakka syötiin terveellistä kotiruokaa ilman kermakastikkeita ja voilla läträämistä. Äitini yriti 18v opettaa minulle kasvisten ja vihannesten syömistä, mutta laitoin todella tiukasti vastaan. Mielestäni ne eivät maistuneet miltään ja mielummin söin ruisleivän. Ruisleipä on koko perheemme suuri rakkaus, sitä saattoi mennä pussillinen pelkästään minulla iltaisin, kun telkkaria tuijottelin. Kerran viikossa oli tietenkin perinteinen karkkipäivä. Eli lapsuudesta saakka olen syönnyt säännöllisesti ja terveellisesti, mitä nyt ”joskus” tein kalapuikkoja mikrossa, kun pääsin koulusta 😀

Kristaseuna

Muutin lapsuudenkodistani pois 17 vuotiaana, jonka jälkeen homma lähti ns. räpylästä. Söin todella paljon valmis einesruokia, herkkuja ja viikonloppuisin join alkoholia. Olo oli todella tukala jatkuvasti ja itsetunnosta ei ollut tietoakaan. Muistan kuin silloisen poikaystäväni kanssa ostimme oikein friteerauspannun, jotta kaikki kanat ja lihat pystyi keittämään rasvassa.. Huhhuh  se oli vaan niin hienoa asua itsekseen 😀 Tuolloin sainkin tietenkin massaa, vaikka kävin jo salilla treenaamassa. Nyt jälkeenpäin kun mietin nimenomaan kävin salilla, mutta en siellä osannut juurikaan mitään järkevää tehdä.

Ruokailutottumukset muuttuivat täysin, kun hankin itselleni ensimmäisen valmentajan 20 vuotiaana. Tietenkin se oli todella haastavaa alussa! En voinnut sietää vihreitä ruokia ja puhdas kana ei maistunut miltään! Ensimmäisien kuukauksien jälkeen alkoi olo olemaan niin virkeä ja peilikuva muuttui hurjaa vauhtia niin mikään ei olisi saannut minua enää palaamaan vanhaan! Siitä saakka olen ollut ”ruoka vaa’an uhri” ja syönnyt puhtaasti ja voinnut hyvin <3

Kulosaari <3
Kulosaari <3

Nyt palauttelen kroppaani todella maltillisesti isompiin hiilarimääriin. Eli olen pysynyt tiukasti ruokavaliossa lukuunottamatta Vappua ja kisojen jälkeistä päivää. Minulla on tällä hetkellä neljä ruokaa päivässä, josta kolmessa on puuroa tai riisiä! Tietenkin kroppa alkaa muuttua kisakuntoon nähden ”pehmeämmäksi” ja posket alkavat palaamaan, joka on vain hyvä asia! On ihana saada mun pylly takas, mutta maltilla 😉 Nyt kun tosiaan niitä kisoja ei ole näkyvillä aijon pitää itseni jatkuvasti ”dieetillä”, eli en halua mitään rakennuskautta nyt kesäksi vaan syön sen verran mitä kroppani tarvitsee palautumiseen ja voidakseen hyvin!

kristaseuna

8 vastausta artikkeliin “REVERSEDIET”

  1. Olisi kiva saada ihan konkreettisesti tämänhetkisestä ruokavaliosta/määristä. Samoin onko treenit muuttuneet reversellä.

    • Valitettavasti en halua tarkkoja gramma määriä keroa täällä julkisesti, koska nämä ruokamäärät mitä itse syön ei välttämättä toimi kenelläkään muulla 🙂

  2. Moikka, olisi tosi kiva nähdä susta vanhempiakin kuvia! Esim joitain kehityskuvia sieltä saliharrastuksen alusta lähtien 🙂

    • Voisin jonkun postauksen tehdä ennen-jälkeen kuvien kera 😉

  3. Olisi tosi kiva nähdä susta ns. kehityskuvia! ja kuulla ruokavalion koostumuksesta.
    Ruokavaliosta puheen ollen mitä mieltä olet minun ruokavalion koostumuksesta:
    Treenaan intensiivisesti 4-5x vk ja kalorit n.2000-2200 hh 40-50% rasvat 25-20% ja proteiinit 20-25%.
    Hiilarit saan lähinnä kaurahiutaleista, riisistä, ruisleivästä, omenasta ja palautusjuomasta. Mulla treeni kulkee tosi hyvin ja voimat tuntuu kasvavan, mutta kuulen juttuja, että muut syövät 150g/hh kun itse vetelen 200-250g per päivä!
    Painan n.53kg ja olen 170 pitkä. Paino on noussut tällä ”dieetillä” n. 2kg (reilussa 3.kuukaudessa, nyt painon nousu pysähtynyt ja paino heittelee max 500g per pv) ja olen tyytyväinen, että olen saanut lihaserottuvuutta, mutta silti mietin onko korkea hiilarimääräni väärin….Miltä energiajakauma sinusta kuulostaa?

    • Moikka Sara, laita minulle spostia niin voidaan tehdä sinulle juuri oikeanlainen ruokavalio 🙂

  4. On hassua kuinka siihen kanaan ja riisiin oikeesti rakastuu. Olin viikon ulkomailla ja ekana tuli ikävä omaa koiraa, kanaa ja riisiä sekä aamupuuroa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta