Ei lahjoja!?!

Tuottavatko joululahjat kenellekkään muulle pientä eikä niin pientäkään stressiä? 

Mielestäni joulu ei ole joulu jos joulupukki ei tuo fyysisesti sisälle asti lahjoja. Tänä jouluna pukki varmaan jättää lahjat oven ulkopuolelle, koska on nykyään niin kiireinen 😉

Jonin kanssa ensin sovittiin ettemme osta toisillemme lahjoja, koska lähdemme tammikuussa Dubaihin ja siellä on maailman isoimmat ALET, joten rahaa tulee menemään. Nyt kummatkin on kuitenkin ollut joululahja ostoksilla, eikä sopimus pitänyt 😀

image

Ensin ajattelin, että jotain pientä.. Sitten tajusin, etten halua ostaa mitään ”turhaa” jos kerran kuitenkin laittaa rahaa summan X toisen lahjaan miksi ei sitten laittaisi X+, jotta lahja olisi tajunnanräjäyttäjä 😀 Päätin sijoittaa Jonin lahjaan summan X+ . Hän on jatksanut olla vierelläni ensin puolen vuoden kisadieetin, ymmärtänyt menojani (ei montaa viikonloppua olla yhdessä vietetty), jonka jälkeen pienen burn outin joten on kyllä ansainnut X++!!!

Vanhemmille onkin sitten haastavampaa, mutta olen huomannut mitä enemmän olen itse tehnyt/vaikuttanut lahjaan menee se paremmin tunteisiin <3 Nyt vaan tonttulakki päähän ja miettimään mikä se tänä vuonna olisi!

Olen Rovaniemellä ja täällä on JOULU! Niin kaunista, haluan ehdottomasti tulevaisuudessa päästä jouluaattoa viettämään tänne pohjoiseen. <3

image

Tuottavatko joululahjat teille stressiä?

kristaseuna

Yksi vastaus artikkeliin “Ei lahjoja!?!”

  1. Hassu sattuma, tulin itsekin tänä aamuna työmatkalle samaan paikkaan. Töiden takia jouduin valvomaan koko yön mutta en silti malttanut aamulla olla ihastelematta tätä valkeutta ja jouluista tunnelmaa auringon noustessa. Mulle vaan tuo -15 oli hieman turhan kirpeää. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta