Onko mikään elämässä pysyvää?

Vain harva asia elämässä on pysyvää. Työt vaihtuu, ystävien kanssa kasvetaan erilleen, asunto vaihtuu ja parisuhde päättyy. Yhtäkkiä yllärinä voi tapahtua isoja odottamattomia muutoksia, joihin pitää opetella mukautumaan, vaikka se ei helppoa olisikaan.

Itse olen kokenut kaikki yllä mainitsemani asiat. Olen ollut todella monessa eri fimassa töissä, koska kaipaan aina uutta haastetta, ehkä tämän takia aloitinkin sivutoimisena yrittäjänä. Vanhempani ovat ainoita, jotka ei ikinä lähde viereltäni tapahtui mitä tahansa <3

image

Minulla on muutama lapsuuden ystävä jäljellä, joita en usein nää, mutta he ovat aina sydämessäni. <3 Vanhemmiten on todella vaikea löytää pysyvää ystäväsuhdetta, mutta te jotka nyt mun elämässä olette päivittäin en päästä teistä irti!

Olen asunut 17-vuotiaana ensimmäisen kerran omillani Tikkurilassa, sieltä matka jatkui Kaivokselaan ja nyt olen Kulosaaressa. Helpolla en enää Helsingistä suostu pois muuttamaan!

Olen oikeastaan seurustellut koko nuoruuteni. Viime kevät olin rajua rokkia, kun ensimmäistä kertaa olin aikuisiällä sinkkuna. En kadu mitään ja joskus pitääkin lähteä ”sokka irti”. Toivon, että kolmas kerta toden sanoo ja Joni olisi the one <3

Tulevaisuutta ei voi pelätä etukäteen vaan on elettävä hetkessä. Jokaisesta vastoinkäymisetä selviää ajan kanssa. Joten jos painit tällä hetkellä muutoksien aikaa, anna itsellesi aikaa. Ja muista, että jokaisen myrskyn jälkeen tulee poutasää <3

image

 

kristaseuna

6 vastausta artikkeliin “Onko mikään elämässä pysyvää?”

  1. Itse olen sitä mieltä,että kyllä ihmissuhteet voivat kestää koko elämän,jos on valmis tekemään töitä sen eteen että ne kestävät,eikä vaan oota että ihmiset pysyisivät elämässä. Ja mitä parisuhteeseen tulee niin nykyäänkin voi pysyä pitkään yhdessä tai vaikka koko elämän,jos ymmärtää sen faktan että vaihtamalla ei välttämättä parane vaan jokaisessa suhteessa tulee omat hankaluutensa 🙂 toisaalta se on kyllä tosi asia että kaikki ihmiset eivät tule olemaan aina omassa elämässäni ja joskus pitää antaa ihmisten vain mennä. Mutta pitämällä yhteyttä läheisiin ja löytämällä yhteistä aikaa voi pitää ihmiset elämässään pitkään.

    • Komppailen Jennaa! Mä arvostan pitkiä ihmissuhteita ja pyrin ylläpitämään omiani. Mua oikeastaan kummastuttaa se että joillain ystäviä (onko ne edes ystäviä,?) tuntuu tulevan ja menevän, ja ensin ollaan tiiviisti kuin paita ja peppu ja yhtäkkiä joku dramaattinen juttu ja välit täysin poikki. Toki se vaihtelee elämäntilanteen ym mukaan keiden kanssa milloinkin on enemmän tekemisissä, mutta hyvät ystävät pysyvät mielestäni aina kyydissä vaikkei ihan etupenkissä istuisikaan.

    • Minun kohdallani aidan toisella puolella on ollut vihdeämpää parisuhde asioissa 🙂

    • NE OVAT, vielä ei ole omia mutta tulevaisuudessa toivon haikaraa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta