Nyt mennään täysii!

Miten nämä päivät menevät näin nopeasti? Viimeiset kaksi päivää olen nukkunut, syönnyt treenannut ja taas nukkunut! Tänään herätessäni olo oli paljon parempi, onneksi. Tottakai pelotti, jos flunssa olisi iskenyt pahemmin päälle, olisin joutunut jättämään treenit välistä ja toivonut ettei se olisi vaikuttanut kisakuntooni. Niinkuin eilen kirjoitin en anna kropalleni vaihtoehtoja sairastaa!

Syyskuukin on kohta taputeltu ja olen kuukauden jo ollut kisalomalla, aika vaan lentää. Nyt on jo aloitettava suunnittelemaan SM:n kisojen jälkeistä elämää. Minulla on aina kisojen jälkeen ollut ”takki tyhjä” olo ja on tärkeää, että on uusia suunnitelmia ettei jää ”tyhjän päälle” kävi miten kävi. Annan itselleni kisojen jälkeen muutaman viikon aikaa, jolloin saan arjen pyörimään normaalisti, ei saa olla itselleen myöskään liian ankara. Olenhan puoli vuotta silloin ollut 24/7 fokus täysin päivämäärässä 11.10.2015.

1917702_1187564413747_2754919_n

Tulevat kaksi viikkoa ennen viimeistelyä tulevat olemaan treenin täyteiset ja ruuasta pystyimme tehdä radikaalin pudotuksen, jotta saadaan timmimpi mimmi Lahteen! Tätä juuri halusinkin! Voi vitsi oon aivan fiiliksissä, koska jo nyt alkaa näkymään muutosta kunnon suhteen 😉

<3 K

 

kristaseuna

2 vastausta artikkeliin “Nyt mennään täysii!”

  1. Mitä työtä teet eli mistä olet kuukauden kisalomalla? Minkä ammatin olen opiskellut itsellesi ennen nyt tuota FAF Personal Traineriksi opiskelua?

    • Minulla on määräaikainen työsopimus juuri tämän takia, koska välillä vuodesta olen 5vk pois työelämästä. Olen toimistohiiri 🙂 Olen myös merkonomi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta