Onko mikään elämässä pysyvää?

Vain harva asia elämässä on pysyvää. Työt vaihtuu, ystävien kanssa kasvetaan erilleen, asunto vaihtuu ja parisuhde päättyy. Yhtäkkiä yllärinä voi tapahtua isoja odottamattomia muutoksia, joihin pitää opetella mukautumaan, vaikka se ei helppoa olisikaan.

Itse olen kokenut kaikki yllä mainitsemani asiat. Olen ollut todella monessa eri fimassa töissä, koska kaipaan aina uutta haastetta, ehkä tämän takia aloitinkin sivutoimisena yrittäjänä. Vanhempani ovat ainoita, jotka ei ikinä lähde viereltäni tapahtui mitä tahansa <3

image

Minulla on muutama lapsuuden ystävä jäljellä, joita en usein nää, mutta he ovat aina sydämessäni. <3 Vanhemmiten on todella vaikea löytää pysyvää ystäväsuhdetta, mutta te jotka nyt mun elämässä olette päivittäin en päästä teistä irti!

Olen asunut 17-vuotiaana ensimmäisen kerran omillani Tikkurilassa, sieltä matka jatkui Kaivokselaan ja nyt olen Kulosaaressa. Helpolla en enää Helsingistä suostu pois muuttamaan!

Olen oikeastaan seurustellut koko nuoruuteni. Viime kevät olin rajua rokkia, kun ensimmäistä kertaa olin aikuisiällä sinkkuna. En kadu mitään ja joskus pitääkin lähteä ”sokka irti”. Toivon, että kolmas kerta toden sanoo ja Joni olisi the one <3

Tulevaisuutta ei voi pelätä etukäteen vaan on elettävä hetkessä. Jokaisesta vastoinkäymisetä selviää ajan kanssa. Joten jos painit tällä hetkellä muutoksien aikaa, anna itsellesi aikaa. Ja muista, että jokaisen myrskyn jälkeen tulee poutasää <3

image