Dokumentti, joka alkoi ahdistaa

Niin monta kuin on kilpailijaa on myös mielipidettä. Eilen tuli paljon puhuttu dokumentti, joka kertoi Bikini fitneksen rajuudesta kilpailijan silmin. Oli joitain asioita, joista olen samaa mieltä, mutta paljon mitä en todellakaan allekirjoita. Mielestäni dokumentin musiikki taustalla oli liian dramaattista ja surullinen. Lähinnä ahdistus, tuska olivat koko ajan läsnä. Kilpaileminen ja varsinkin se matka sinne on kaikkea muuta kuin surullista..

Yksi kilpailija kertoi, kuinka häntä jännittää tuleva nälän tunne ja silloin muistin oman paniikin saman asian suhteen. Ennen ensimmäisen dietin alkua ahdisti ajatus jatkuvasta nälästä ja miten sitä sietäisin, koska eihän siihen ihminen voi tottua. Kyllä se vaan niin on, että siihen tottui. Jälkeenpäin on hauska muistella ns. menneitä.

Minulle tuli todella vahva tunne siitä, että olen erkaantunut tuosta skenestä. Tai sitten asiat tuotiin ilmi ihan erilailla miten minä olen niitä koskaan kokenut. Kuitenkin pieni osa minusta halusi olla myös lavalla, halusi kulkea vielä kerran sen matkan.. Todella kaksipiippuiset fiilikset! Minusta laji on hieno, koska se on todellista kilpaurheilua. Itse olen aina halunnut mennä terveys edellä ja  hormoonitoiminta on esimerkiksi ollut todella tärkeässä osassa sitä. Tämä on kuitenkin aina ollut minulle harrastus, joten en missään nimessä haluaisi menettää lajin takia lapsien saamista. En tiedä, ehkä tämän takia en ole koskaan päässyt niin kireäksi, koska minulla on aina rasvaa jäännyt 😀 Jollain on lahjana super geenit ja pääsevät aina kireäksi ilman minkään maailman hormoonihäiriöitä.  Silloin mielestäni pystyy kilpailemaan esimerkiksi vuosittain.

Paljon jäi dokumentista mieleeni pyörimään ja saa nähdä mikä on minun roolini tulevaisuudessa fitneksen parissa. Toisaalta haluaisin vielä kerran, mutta toisaalta en ainakaan vielä. Toivottavasti tämä oli todella sekava teksti, koska niin on mielenikin tämän asian suhteen.